23.4.2015

Syöttötuoli ja siihen pehmuste







Niin se aika rientää, pienimmäinenkin pääsee istumaan ruokapöytään meidän muiden kanssa.
Mummilta haettiin tuoli joka kaipasi maalia pintaan. Kolmea värivaihtoehtoa pyöriteltiin ja sitten mustaan päädyttiin. Osaltaan päätökseen vaikutti myös se että maali löytyi jo omasta takaa. 
Värejä rakastavana ihmisenä halusin siihen myös pienen piristävän väriläiskän.
Pehmuste syntyi sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Sopivan kokoisiin leikattuihin vaahtomuovipatjan palohin ommeltiin päälliset vahakankaasta. Istuin ja reunapalat kiinnitettiin yhteen, ja reunoihin naru kiinnitykset.

21.4.2015

Kukkaruukkuja









Kauniita ne olivat ilmankin. Mutta jotain vain teki mieleni tehdä, kun sattui olemaan mukavan lupsakka aurinkoinen aamu.

20.4.2015

Kevättakki








Kevättakki.
Josta piti tulla alunperin syystakki. Viime kesänä tuon aloitin.
Hirmu innolla kävin ostamassa kangasta, piirtelin kaavat ja leikkasin kappaleet. 
Sitten alkoivat helteet.
Kämppä oli kuuma, aamusta iltaan. Piti liikkua hitaasti jotta välttyi turhalta hikoilulta.
Jatkan takkia kunhan vähän viilenee.
Tuli syksy. Tuli talvi. Alkoi kevät.
Onneksi jätin kasvunvaraa, vielä mahtuu.

16.4.2015

Reunapehmusteen piristys















Arki alkaa taas palata tähänkin torppaan.
Muutama viikko siinä vierähti ilman minkäänlaisia käsitöitä. Ei niin etteikö olisi ollut intoa, vaan koska tiesin että kaikki omat tavarat ovat jossain kellarissa kaiken muun, ei niin akuutin tavaran seassa jossain, joille ei tarvitse vielä paikkaa löytää.
Tässä yhden tylsän päivän yllättäessä päätin ryhdistäytyä ja kävin etsimässä ompelukoneen ja pussillisen kangas tilkkuja.

Vaikka keskeneräisiä käsityöprojekteja löytyy nyt jo jos jonkinmoisia ja uusia on mielessä jo jonoksi asti, niin niinsitä vaan keksii jonkun niin tärkeän ettei se voi odottaa. 
Tällä kertaa se oli pinnasängyn reunapehmuste.
Tuo niin valkoinen ja tylsä.
Ensin ajattelin painaa siihen jotain, mutta värit ovat jossain tietämättömissä, niin ompelukone oli etsimisen puolesta helpompi valinta.

Kankaista leikkasin kuviot.
 Ja koska mistään en löytänyt minkäänlaista tukikangasta paitsi ikeasta ostamaa verhojen lyhennys nauhaa, paljastui hän vallan mainioksi kaveriksi.
Silitin kuviot kiinni paikoilleen, ompelin kiinni. Ehdin vähän myös käsinkirjailla, siinä odotellessa kun ukkoni tuo sai korjattua keskenkaiken rikkimenneen paininjalan nostimen. 
Ja kyllähän tuo valmis tekele omaa silmää viehättää.

12.4.2015

Varsin mukava viikko












Alku viikkolla oli vielä aikas kylmä. Loppuviikosta sai vaihtaa kevät takkia päälle.
Paljon ulkoilua mahtui näihin päiviin. Laiteltiin vähän kotia, pieniä retkiä lähimetsissä, ukin kanssa maatilojen rakentelua käpylehmineen. Riemuittiin ensimmäisestä uimamerkistä ja uimari itse sai valita herkut jäätelöannokseen. 
Pakoiltiin purkamatta olevia muuttolaatikoita.
Vielä hetki huilia, sitten pihan kimppuun. Ehkä sitä jo kesällä voi vetäistä pihalla tennarit kumppareiden sijasta..


5.4.2015










Jos oisikin niin iso suklaamuna, et’ kuljettamiseen tarvittais’ juna.
Mut’ eihän sellaisia mikään tipu muni, se on vain pääsiäisen haaveuni.


Iloista pääsiäistä!

2.4.2015

Muutto







Se tapahtui!
Muutto nimittäin. Viimeisten viikkojen kärvistelyt, pakkaaminen, yleinen kaaos ja sekasorto joka puolella. Unettomat yöt ja uneliaat päivät. Unohdettuja.
Vanha koti on tyhjä ja avaimet palautettu. Uudessa kodissa tavararöykkiöt odottaa selvittelijäänsä. Mutta enää ei haittaa. Olo on kevyt ja helpoittunut.
Uusi sivu käännetty, uudet seikkailut odottavat, olen onnellinen..


1.4.2015





Pajunkissan hento pää,iloisena pilkistää.
Kevätsade ropsahdellen,kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu,on siis metsän huhtikuu.