6.9.2015

Niin ohi kiitävää



Täytin tuossa jokin aika sitten kolmekymmentä. 

Muistan kun lapsena kyseltiin toisiltamme minkä ikäisiä omat vanhemmat ovat. Meijän äiti on kolkytkolme. Muistan vastanneeni ja muistan myös sen miten paljolta se tuntui.

Nyt itse vähän vaille, ja kovin nuorelta vielä tuntuu.
Enhän vielä edes korkokenkiä omista.

Muisti on alkanut temppuilemaan.
Pankkikortin tunnusluvun olen unohtanut nyt toistamiseen muutaman kuukauden sisään. 
Aika huolestuttavaa.
 Taidan kuuskymppisenä olla jo hyvinkin dementoitunut.

Ja huippuhyvä "lentäjän näköni" on sanonut hyvästit. 
Jatkuvasta päänsärystä johtuen kävin näköni tarkastuttamassa (hoidetaan tämä nyt pois alta kun kerran on kamppanja ilmaisesta näöntarkastuksesta menossa ja mietin sitten helpotusta noihin niskahartia jumeihin mistä tämä kuitenkin johtuu.)

Ei tarvitse miettiä, kakkulat tuli niin että roiskahti.
Tai oikeastaan kahdet koska toiset sai kaupan päälle.


Ja koska mummoiluun on kerta päästy mainitsen myös viimeisestä kirppislöydöstä.

Siinä se roikkui, turkoosi raidallinen takkimekko. Kuin minua odottaen.
Oi, just mun näköinen, ihana kotimekko.
Kurkistin hintalappua 
joka oli kirjoitettu kauniilla vanhalla kaunolla, käsi vapisten.



Tuoksahdus menneisyydestä katosi vasta toisen pesun jälkeen..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti