15.1.2016

uusi tuoli




Jatketaan työhuoneen nurkissa. 

Itselleni on hyvin tärkeää se millaisessa ympäristössä tekee omia juttujaan. Ihan parasta on jos tavarat voi jättää siihen missä ne lopettamisen hetkellä on. Näin homma jatkuu joutuisammin seuraavalla kerralla eikä aika tursaannu asioiden etsimiseen ja valmisteluun. (tästä ei olla ihan samaa mieltä vielä kaikkien kanssa.) Näin ollen pienehkö kaaos ei haittaa kunhan se liittyy aiheeseen.
Ympäröivällä tilallakin on merkitystä. Kivan näköiset tavarat, värit, kuvat seinällä, kaikki tuovat sitä fiilistä missä on mukava työskennellä. Ja kirsikkana hyvä soittolista taustalla.
Viime aikoina olenkin nauttinut omien juttujen tekemisestä, koska aikaisempi tila jota hikipajaksikin kuulin sanottavan, oli levittäytynyt keittiön pöydälle. Sen olemassa olo häiritsi hyvin paljon myös itseäni.

No uuteen huoneeseeni tarvitsin tietysti myös sopivan näköisen oman tuolin. Tämäkin ropleema ratkesi värittämällä yksi meidän tusinasta ikean jakkarasta.
Jokunen aika sitten maalaamastani kupista on tullut yksi lemppareistani, ja maalailinkin tuolin sitten vähän siihen tyyliin.






Ja koska nautiskelemme ovettomista huoneista, joissa feng shuit ja kaikki mahdollinen muukin, pääsevät mutkattomasti kuljeskelemaan, heh, on seuraavana vuorossa oven pieleen portin osto jotta pystymme rajoittamaan tuon pienimmän assistentin kuljeskelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti